KAHLEKUNINGAS

Pitäähän sitä nyt hieman kaunistella asioita pullamössösukupolvellemme!

VÄÄRÄ PARINVALINTA (I)

Kaksi kuukautta sen jälkeen kun mies oli kuolettavasti rakastunut, kuten hän kaikille kertoi, ja kuvitellut elämänsä naisen kanssa kaikkine yksityiskohtineen (koti, lapset, työ, lomat) ja niin pitkälle tulevaisuuteen, että puhui jälkikommunistisesta viisikymmenvuotissuunnitelmasta, nainen ylitti kadun, oli varomaton ja kuoli saman tien.

VÄÄRÄ PARINVALINTA (II)

„Satutat minua“, nainen sanoi, „lopeta.“

Mies katsoi häntä tavalla, jota nainen ei ymmärtänyt. Myöhemmin, ollessaan yksin, hän ajatteli katsetta pitkään. Oliko mahdollista, että mies oli näyttänyt onnelliselta?

VÄÄRÄ PARINVALINTA (III)

„Yksi juttu vielä.“

He makasivat sängyssä pidellen toisistaan kiinni, hetkeä ennen he olivat rakastelleet ensimmäistä kertaa. ”Annan kerran vuodessa lahjan – niin minä sitä kutsun. Tiedän, että… noin ulkoisesti… olen ollut hyvin onnekas ja haluan… en ole mikään egoisti… jakaa onneani kanssaihmisilleni.”

Mies kietoi kätensä naisen hartioiden ympäri ja veti tätä lähemmäksi itseään.

”Valitsen siis jonkun, jolla… niin kuin ulkoisesti… ei ole ollut niin paljon onnea, joka… sanotaanko vaikka… ei pelaa samassa liigassa ja lahjoitan sille yhden yön kanssani. Toisinaan minun kyllä pitää… en tiedä olisiko ylittää itsensä oikein sanottu, mutta sitten jälkikäteen… mikä onkaan hienompaa kuin tehdä yksi ihminen onnelliseksi?”

VÄÄRÄ PARINVALINTA (IV)

„Tuohan on – en edes tiedä, mitä tuohon pitäisi sanoa. Ne ovat valheita, joita… perhettämme halutaan vahingoittaa ja siksi näitä… kauheita valheita. Tunnen mieheni viisitoista vuotta… tarkoitan, että viisitoista vuotta olemme olleet naimisissa, mutta tunnemme vielä kauemmin, eikä mieheni ikinä… en voi edes ajatella sitä. Mieheni on hyvä ihminen ja luotan häneen täydellisesti ja… ja… kaikki muu on roskaa. Kysykää naapureilta, kysykää firmasta, kysykää… voitte kysyä, keneltä haluatte ja kaikki kertovat teille saman.”

Kahlekuningas goes Literature IV: Johan Eichhorns Minutennovelle ”Falsche Partnerwahl”

FALSCHE PARTNERWAHL (I)

Zwei Monate, nachdem er sich, wie er allen sagte, unsterblich verliebt hatte, und sein Leben mit ihr in allen Einzelheiten (Wohnung, Kinder, Arbeit, Urlaub) und über einen so langen Zeitraum ausgedacht hatte, dass er von einem postkommunistischen Fünfzig-Jahres-Plan sprach, ging sie über die Strasse und passte nicht auf und war sofort tot.

FALSCHE PARTNERWAHL (II)

„Du tust mir weh“, sagte sie, „bitte – hör auf.“

Er sah sie mit einem Gesichtsausdruck an, den sie nicht verstand. Später, als sie alleine war, dachte sie über diesen Gesichtsausdruck lange nach.  War es möglich, dass er glücklich ausgesehen hatte?

FALSCHE PARTNERWAHL (III)

„Noch eine Sache.“

Sie lagen im Bett und hielten sich fest, zuvor hatten sie das erste Mal miteinander geschlafen.

„Einmal im Jahr mache ich – ich nenne es ein Geschenk. Ich weiss, dass ich … rein äußerlich …viel Glück gehabt habe, und ich will dieses Glück … ich bin kein Egoist … mit meinen Mitmenschen teilen.“

Er legte den Arm um sie und zog sie näher an sich heran.

„Also suche ich mir jemanden, der… rein äußerlich…nicht so viel Glück hatte, der …ich sag das jetzt mal so … nicht in der gleichen Liga spielt…und schenke dieser Person eine Nacht mit mir. Ich muss mich dafür zwar manchmal … ich weiss nicht, ob überwinden das richtige Wort ist, aber später … ich meine, was gibt es schöneres, als einen Menschen glücklich zu machen?“

FALSCHE PARTNERWAHL (IV)

„Das ist doch – ich weiss gar nicht, was ich dazu sagen soll. Das sind Lügen, die man …  man möchte unserer Familie schaden, und deswegen diese … furchtbaren Lügen.  Ich kenne meinen Mann seit fünfzehn Jahren … ich meine,  seit fünfzehn Jahren sind wir verheiratet, aber wir kennen uns schon viel länger, und mein Mann würde nie … ich kann noch nicht mal daran denken.  Mein Mann ist ein guter Mensch und ich vertraute ihm absolut und …und… alles andere ist Unsinn.  Fragen sie die Nachbarn, fragen sie in der Firma nach, fragen sie … sie können fragen, wen sie wollen, und alle werden ihnen das gleiche sagen.“

Pitääkin heti mennä testaamaan tätä herkullista reseptiä. Ei tartte ees kaupassa käydä!

Jotain kivaa sekatekniikkaa täällä 😀

Kaikki loppuu aikanaan

Näin Se Isompi D toivottaa meille kaikille ihastuttavan mustaa Joulua!

Eiköhän anneta muiden mennä petojen kitaan ensin, jatketaan ennemmin sivustaseuraamista esim TVn kautta…

Onko tämä lopullinen totuus?

YSTÄVÄT

„Vihaan elämääni“, minä sanoin parhaalle ystävälleni. Oletin, että seuraavaksi mentäisiin tavanomaista rataa, hän väittäisi vastaan ja muistuttaisi hyvistä asioista elämässäni, mutta sen sijaan hän sanoikin:

„Minäkin vihaan elämääsi.“

Hän oli vakavissaan. Hetkeen en tiennyt, mitä ajatella, mutta sitten mietin, että olihan minulla kaikesta huolimatta vaimo ja lapset sekä jonkinlainen ammattikin.

„Sano se vielä kerran.“

„Minä vihaan elämääsi“, hän sanoi.

(Jere on tällä hetkellä kovin kiireinen, joten kuvituksen puutteessa minuuttinovellien sarja jatkuu. Mutta ensi tiistaina ilmestyy vihdoin taas ehtaa sarjakuvaa, sillä onhan tämä sarjakuvablogi eikä minuuttinovelliblogi.)

 
FREUNDE

„Ich hasse mein Leben“, sagte ich zu meinem besten Freund. Ich erwartete, dass nun das übliche Programm ablief, er mir also widersprach und mich an die guten Sachen in meinem Leben erinnerte, aber stattdessen sagte er:
„Ich hasse dein Leben auch.“
Es war ernst gemeint. Eine Weile wusste ich nicht, was ich davon halten sollte, aber dann dachte ich daran, dass ich trotz allem eine Frau hatte und Kinder und sogar eine Art Beruf.
„Sag es bitte noch mal.“
„Ich hasse dein Leben“, sagte er.

KASVUTARINA

Näin: Hypitään pahaa aavistamatta sinne tänne, peuhataan lumikasoissa, juostaan ehkä kiinni keppi, joka houkuttelevasti lentää ilmassa – ja yhtäkkiä seistäänkin jäälautalla. Ja jäälautta on paha jäälautta, sillä se ei ole takertunut rantaan niin kuin toiset lautat, vaan ajelehtii kohti avomerta. Yöllä haukutaan pimeyteen. Mutta kukaan ei hauku takaisin eikä kukaan kutsu luokseen.

Muutaman päivän kuluttua erään laivan miehistö löysi puoliksi jäätyneen koiran jäälautalta kahdenkymmenenneljän kilometrin päässä Puolan rannikosta. Lehdistön saatua tiedon asiasta koiralle annettiin nimeksi Itämeri ja sen ihmeellisestä matkasta kirjoitettiin. Valokuvaajat olivat tyytyväisiä, sillä koiralla oli mediakelpoinen eli söpö kuono. Uutinen kulki kautta maan, mutta maa oli liian pieni niin suurelle koiraseikkailulle, ja niin uutinen levisi kaikkialle maailmaan. Äkkiä koira oli kuuluisa.

Seuraavana päivänä lukemattomat ihmiset ilmoittautuivat paikalliseen löytöeläinkotiin koiran omistajiksi. Ensimmäiset kolme olivat koiralle aivan vieraita, mutta neljäs – muuan myyntimies Grudziadziasta –oli todella sen aiempi omistaja. Mutta koira ei liikahtanutkaan. Ei heiluttanut häntäänsä. Ei työntänyt koirankuonoaan ihmisjalkojen väliin. Se ei reagoinut mitenkään edessään seisovaan mieheen, joka kutsui sitä, polvistui ja yritti silittää sitä.

Helppoa se ei ollut, sillä sen koiranluonto veti sitä sellaisiin toimiin, mutta nyt ei saanut olla heikko eikä myydä itseään alihintaan. Se oli selvinnyt päiväkausia jäälautalla. Se oli kokenut seikkailun, jollaista ei moni koira tuntenut. Tulisi vielä muita. Parempia.

EIN REIFUNGSPLOT (MATURATION PLOT)

Also: Man hüpft nichtsahnend hin und her, tollt durch den aufstäubenden Schnee, erläuft vielleicht ein Stöckchen, das so schön durch die Luft fliegt – und plötzlich steht man auf einer Eisscholle. Und diese Eisscholle ist eine böse Eisscholle, denn sie hat sich nicht wie die anderen Eisschollen am Ufer verhakt, sondern treibt aufs offene Meer.  In der Nacht bellt man in die Dunkelheit hinaus. Aber niemand bellt zurück und niemand ruft einen.

Einige Tage später entdeckte eine Schiffsbesatzung den halb erfrorenen Hund auf einer Eisscholle vierundzwanzig Kilometer von der polnischen Küste entfernt. Die Zeitungen erfuhren davon, tauften den Hund auf den Namen ”Ostsee” und schrieben über die wundersame Reise. Die Fotografen waren auch zufrieden, da der Hund eine durchaus mediengerechte, also süße, Schnauze hatte. Die Nachricht ging durch das Land, aber das Land war zu klein für ein solch großes Hundeabenteuer, und  so ging die Nachricht um die Welt. Auf einmal war der Hund berühmt.

Am Tag darauf meldeten sich unzählige Leute beim örtlichen Tierheim, die sich als Besitzer des Hundes ausgaben. Die ersten drei hatte der Hund nie gesehen, aber der vierte  – ein Verkäufer aus dem Städtchen Grudzids – war tatsächlich sein früherer Eigentümer. Der Hund aber rührte sich nicht. Er wedelte nicht mit dem Schwanz. Er schob nicht Hundeschnauze zwischen Menschenbeine. Er reagierte in keiner Weise auf den Mann, der da vor ihm stand, der nach ihm rief, der sich hinhockte, der ihn zu streicheln suchte.

Leicht fiel es ihm nicht, da seine Hundenatur ihn zu derlei Aktivitäten drängte, aber er durfte jetzt auch nicht schwach werden und sich unter Wert verkaufen. Er hatte viele Tage auf einer Eisscholle ausgeharrt. Er hatte ein Abenteuer erlebt wie kaum ein Hund vor ihm. Es würden andere kommen. Bessere.